Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä yläbanneri lynet

Mikä LYNETin aineistopolitiikka? – Lue haastattelu

Uutinen 13.12.2012 klo 10.00

 

SYKEn/LYNETin Juhani Kettunen, Metlan Taneli Kolström, RKTL:n Mika Kurkilahti ja nykyinen yliopistolainen Pasi Puttonen vastaavat kysymyksiin LYNETin aineistopolitiikasta. Myös Metlan tutkija Mari Rusanen pohtii suhdettaan aineistopolitiikkaan.

Aineistopolitiikan voi lukea Lynetin sivuilta. LifeData-hanke (2011–2015) vie aineistopolitiikkaa käytännön tasolle.

Lynetin ensimmäinen pääsihteeri, nykyinen SYKEn ympäristöseurantojen kehittäjä Juhani Kettunen

Mitä Lynetin aineistopolitiikka linjaa?

LYNET-aineistopolitiikan hyväksyminen vuoden 2011 alkupuolella merkitsi suunnanmuutosta LYNET-laitosten suhtautumisessa aineistojen julkisuuteen. Aiemmin aineistot olivat pääsääntöisesti salaisia, ellei toisin päätetty; nyt tilanne on päinvastainen. Julkisin varoin tuotetut aineistot ovat julkisia, ellei ole syitä niiden salaamiseen.

Aineistopolitiikka ei koske julkaisuja eikä käsikirjoituksia. Sen ulkopuolelle jäävät myös yksityisen sektorin osittain tai kokonaan kustantamat tutkimusaineistot, joiden julkaisemisesta sovitaan tapauskohtaisesti. Joskus avointa jakelua täytyy rajoittaa tietosuojan, kaupallisten intressien, tekijänoikeuksien tai kansallisen turvallisuuden vuoksi.
LYNETillä on parhaillaan kolme työryhmää, jotka pohtivat aineistopolitiikan soveltamista eri näkökulmista.

Kuinka nykyinen työpaikkasi SYKE on ottanut politiikan vastaan?

Suomen ympäristökeskuksen aineistopolitiikka on hyvin avointa. Suuri osa aineistoista on ollut julkista jo vuosia, ja teknisillä ratkaisuilla on tuettu avointa jakelua. Vielä avoimempaan suuntaan SYKE pyrkii mm. sosiaalisen median avulla.

SYKEn politiikka on hyvin linjassa Valtioneuvoston periaatepäätöksen kanssa. Niinpä LYNETin aineistopolitiikka on otettu hyvin vastaan.

Metlan tutkimusjohtaja Taneli Kolström

Mitä tarkoittaa, että aineistojen käytettävyys paranee?

Aineistot ovat aikaisempaa helpommin saatavilla, usein käytännössä netin välityksellä, ja niihin on liitetty kuvaus aineistosta (koejärjestely, mittaustiedot yms.).

Voiko tutkija saada muiden aineistoja käyttöönsä?

Pääsääntöisesti kyllä. Toki aineistoihin liittyy tietosuojakysymyksiä, ja koejärjestelyn ideoineella ja aineiston keruusta vastanneella tutkijalla tai tutkijaryhmällä on tietynmittainen ensioikeus tutkimussuunnitelman mukaiseen aineistojen ensikäyttöön.

Entä, jos katsoo, että omiin tutkimuksiin liittyvät aineistot eivät ole julkisia?

Asia on ok, jos perusteluna ovat tietosuojakysymykset. On kuitenkin muistettava, että julkisin varoin kerättyjen aineistojen omistusoikeus on aina laitoksella ja siten laitos viime kädessä päättää asiasta.

RKTL:n tutkimuspäällikkö Mika Kurkilahti

Miksi aineistopolitiikkaa tarvitaan?

On synti ja sääli, jos aineistot jäävät yksittäisten tutkijoiden tai tutkimuslaitosten käyttöön. Yhteisillä verovaroilla kerätyt aineistot pitää saada laajaan käyttöön, koska aineistot ovat yhteiskunnan omaisuutta – ei tutkijoiden tai organisaatioiden. Aineistopolitiikka luo raamit ja pelisäännöt sille, miten datat saadaan avoimeen käyttöön.

Kuinka aineistopolitiikka on otettu vastaan RKTL:ssä?

LYNET:in aineistopolitiikka ei tuonut käytännössä mitään uutta RKTL:n jo olemassa olevaan aineistopolitiikkaan. Sen vuoksi asiasta ei noussut keskustelua. Ehkä ainoat minun mieleeni jääneet kommentit olivat, että hyvä kun kaikilla on sama politiikka.

Missä vaiheessa käyttöönotossa ollaan RKTL:ssä?

LYNET:in aineistopolitiikka on tuotu virallisesti johtoryhmäkäsittelyyn. Varsinaiseen ratifiointiin ei nähty siihen tarvetta, kun se ei merkitse muutosta omaan politiikkaan verrattuna. Ratifioinnin voisi kyllä tehdä.

LYNETin biomateriaalityöryhmän jäsen, Metlan tutkija Mari Rusanen

Mitä aineistopolitiikka merkitsee Sinulle ja työryhmällesi?

Rehellisesti sanottuna en tiedä minkälainen Metlan aineistopolitiikka on tai en ainakaan osaa soveltaa sitä käytäntöön. Työtovereitten kanssa keskustellessa olen kuullut monenlaisia mielipiteitä. Jotkut haluavat pitää kaikki aineistot tiukasti omissa käsissä ja pelkäävät politiikkaa, joka rajoittaisi yksinoikeutta. Toiset näkevät aineistot Metlan omaisuutena ja ovat valmiimpia jakamaan, ainakin kun ovat saaneet tilaisuuden julkaista ensin itse.

Metsänjalostajilla ja meillä, jotka olemme pyörittäneet metsägeneettistä rekisteriä vuosikymmeniä, on avoin suhtautuminen. Laajat metsänjalostuksen testauskokeet ja niiden mittaussarjat ovat aina palvelleet yhteistä tehtävää enemmän kuin henkilökohtaisia kunnianhimoja. Kaikki kokeiden tiedot ja mittausdata ovat suuressa yhteisessä tietokannassa. Sille on omat pelisääntönsä, esim. kokeille on merkitty vastuututkija ja datalle on määritelty jonkinlainen esikoisoikeus.

Mikä muuttuu? Mikä säilyy entisellään?

On hyvä että tulee kirjallinen aineistopolitiikka, johon voi tukeutua kun on tarvis. Toivoisin, että Mesin (Metlan sisäinen intranet) etusivulla olisi linkki yksiselitteisesti voimassa olevaan, selkeästi kirjoitettuun dokumenttiin, jonka jokainen voisi lukea ja toimia omalta osaltaan ohjeistuksen mukaisesti.

Aineistopolitiikan arkkitehti (yksi heistä), Metlan entinen tutkimusjohtaja, Pasi Puttonen

Pidit tärkeänä edistää aineistopolitiikkatyötä, kun vielä olit Metlassa. Minkälaiset terveiset haluaisit nyt sanoa LYNETtiläisille?

Tietoyhteiskunnaksi itseään kutsuvassa Suomessa tietoaineistojen infrastruktuuri toimii aineistojen saatavuuden kannalta yllättävän huonosti. Aineistopolitiikkaan liittyy monia keskeneräisiä asioita, joista osa on rakenteellisia, eivätkä ne ole tutkimusorganisaatioiden ja tutkijoiden ”vallassa”. Suomesta puuttuu kansallisen tason tietopolitiikka, joka ohjaisi julkisin varoin tuotettujen tietoaineistojen käyttöä. Tietoaineistojen laajempaa käyttöä koskeva lainsäädäntö edellyttäisi päivittämistä ainakin maksuperustelain ja tekijänoikeuslain osalta.

Tutkimusorganisaatiot ja tutkijat voivat päivittäisissä toimissaan vaikuttaa käytäntöihin ja kulttuuriin. Muutostilanteessa, jolloin rakennetaan uutta väylää, tietoaineistoihin liittyvää osaamista tulee johdonmukaisesti kehittää ja resursoida.

Tietoaineistojen kanssa toimiminen on uusi työtehtävä erityisesti nyt, kun aineistotyö on useimmissa tutkimusorganisaatioissa vielä kehitysvaiheessa. Tutkijoille tulisi tarjota kannustimia ja säilyttää hyvät käytännöt. Eräs lähtökohta on kerätyn aineiston ensikäyttöoikeuden säilyminen aineiston kerääjillä – muistaen kuitenkin, että aineistot ovat sektoritutkimuslaitoksissa laitoksen omaisuutta.

Uudet käytännöt ja kulttuurit hyötyvät kannustimista, jotka tukevat tietoaineistojen laajempaa avoimuutta, julkaisemista ja hyödyntämistä. Kannustimet voivat liittyä tutkimusrahoituksen saamiseen, ja avoimeksi saatetun aineiston katsominen meriitiksi voisi myös toimia. Mahdollisista kannustimista tuleekin keskustella tutkijoiden kanssa.

Olof Palmea muotoillen: ”Aineistopolitiikka on tahdon asia. Muutos lupaa parannusta, ravitsee mielikuvitusta ja toimintatarmoa, elävöittää unelmia ja näkyjä."

Haastattelun kokosi Mirja Vuopio